26056 Ilmanlaadun bioindikaattoritutkimus
Descrizione della gara
26056 Ilmanlaadun bioindikaattoritutkimus Pyydämme kirjallista tarjousta Seinäjoen seudun bioindikaattoritutkimuksen suorittamisesta vuonna 2027. Tutkimus suoritetaan Seinäjoen ja Ilmajoen alueilla tiheämmällä havaintoalaverkostolla, sekä sen lisäksi muissa Etelä-Pohjanmaan kunnissa harvalla havaintoalaverkolla. Seinäjoen alueella bioindikaattoritutkimuksia on tehty aikaisemmin vuosina 1990 (Insinööritoimisto Paavo Ristola), 1995 (Ilmatieteen laitos) sekä vuonna 2000 (Metsäntutkimuslaitos). Vuosina 2006–2007 bioindikaattoritutkimus tehtiin koko Länsi-Suomen ympäristökeskuksen alueella ja sen toteutti Jyväskylän yliopiston ympäristöntutkimuskeskus. 2012 Seinäjoen seutu teetti oman bioindikaattori-tutkimuksen, jossa tutkimuksessa oli mukana yhteensä 95 mäntyhavaintoalaa, 41 sammalnäytealaa ja 4 sammalpalloalaa. Mäntyhavaintoaloista 35 oli muiden Etelä-Pohjanmaan kuntien alueilla, ja loput näytealueet sijoittuivat Seinäjoen ja Ilmajoen alueille aikaisempien tutkimusten tapaan. Vuonna 2017 tehdyssä Seinäjoen seudun bioindikaattoritutkimuksessa oli mukana 97 mäntyhavaintoalaa, joista 57 oli Seinäjoen ja Ilmajoen alueella ja loput alueen muissa kunnissa. Seinäjoen ja Ilmajoen alueilla oli lisäksi 42 sammalnäytealaa ja 4 sammalpalloalaa. Vuonna 2022 Seinäjoen seudun bioindikaattoritutkimuksessa oli mukana 96 mäntyhavaintoalaa, joista 57 oli Seinäjoen ja Ilmajoen alueella ja loput muissa kunnissa. Lisäksi Seinäjoella ja Ilmajoella oli 47 sammalalaa. SOPIMUSKAUSI Sopimuskausi on 02.01.2027 - 31.12.2027. Sopimus päättyy ilman irtisanomista. Sopimus tulee voimaan allekirjoitushetkellä.,
Documenti (1)
- Tarjouspyyntö + liitteet (ZIP)zip
Il download dei documenti è disponibile dopo la registrazione gratuita — prova di 7 giorni, senza carta.
Ottieni i documentiNon perdere la prossima gara
Veritra controlla ogni giorno tutti i portali degli appalti pubblici e ti invia le nuove gare per il tuo settore e la tua regione — via e-mail, mobile o direttamente nel tuo sistema. Primi 7 giorni gratis.
Prova gratisGare attive simili
- Kankaanpään kaupungin liikenneväylien ja yleisten alueiden talvikunnossapito 2026-2029 · 1 lug 2029
- Konelumityöt Riverian Joensuussa sijaitsevissa kiinteistöissä 1.10.2026 alkaen · 1 ott 2026
- Konelumityöt Riverian kiinteistöissä (Kitee, Outokumpu, Nurmes ja Valtimo) 1.10.2026 alkaen · 1 ott 2026
- Laitoshuoltopalvelujen hankinta Helsingin, Espoon, Hyvinkään, Vantaan, Sipoon, Järvenpään ja Nurmijärven kohteisiin · 1 ott 2026
- Jäähallien kattolumien pudotukset · 4 set 2026
- Tarjouspyyntö Pohjois-Lapin seurakuntayhtymän siivouspalvelut vuosille 2026–2030160.000 € · 31 ago 2026